torstai 6. syyskuuta 2012

Odottelua koulun alkuun

Täällä Tacomassa koulut alkoi tosiaan keskiviikkona. Meidän piti saada kaikki paperit kuntoon tiistaina, jotta pääsisin aloittamaan koulun keskiviikkona niin kuin kaikki muutkin, mutta papereita ei saatu kuntoon ennen ttä päivää, joten pääsen kouluun vasta maanantaina. Harmittaa, että joudun menemään monta päivää myöhässä, mutta minkäs sille mahtaa. Tärkeintä on kuitenkin, että pääsen ylipäätään aloittamaan koulun.


Käytiin kuitenki kattoo miltä koulu näyttää ulkoapäin :)

Tänään ei oikeestaan tehty mitään ihmeempää, hengailtiin vaan Katin kanssa kotona ja käytiin pizzalla (Katikaan ei siis ole vielä koulussa). Joten mulla ei oikeestaan oo paljoo kirjoteltavaa tällä hetkellä, mutta laitan muutamia kuvia meidän talosta yms :)


Ainiin, täällä tosiaan lähes kaikki paikat toimii "Drive Thru" tekniikalla, eli autokaistoja löytyy jokapaikasta. Sen lisäksi, että autolla voi asioida pikaruokapaikoissa ja esim Starbucksissa, myös pankin ja apteekin asiat voi hoitaa autosta käsin. Niimpä tämän päivä Pizza Hutissa ei ollu mahdollisuutta syödä sisällä, ainoa vaihtoehto oli ottaa mukaan, joten päädyimme parkkipaikalle syömään pizzamme. 


 Taltä näyttää meiän talo etupihalta..


 ..ja tältä takapihalta



Niin, ja tottakai Starbuckseja löytyy joka kulman takaa, kun melkein Seattlessa kuitenkin asutaan. Näin eilen oikein osuvan tekstin erään kaupan seinällä: "All the coffee in Seattle won't make me a morning person". Toi on oikein osuva mulle, sillä en todellakaan oo aamuihminen, ja jatkossa joudun heräämään 5 aikaan ehtiäkseni kouluun.. That doesn't sound really good...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti